Olen ollut koko viikon kipeänä ja niinpä treenaus on jäänyt vähälle ja sen kyllä huomasi koirasta. Perjantaina lähdin treeneihin huolimatta siitä että hieman vielä flunssa vaivaa ja aattelin et teen minkä pystyn ja loput jätän tekemättä. Teemana treeneissä oli erilaiset valssit ja koiran hidastaminen tiukkoja käännöksiä varten. Nukan kanssa käytän hidastuskäskynä TRRR-käskyä koska suhina ei meillä toimi koska paimennuksessa se tarkoittaa vauhdin lisäämistä. Hidastukset olivat hienoja ja tarpeeksi lujalla käskyllä koira jopa pysähtyi esteen eteen. Kaarteista saatiin oikein pieniä. Valssit sujuivat kohtalaisen hyvin. Ainoat ongelmat tulivat taas rimoista. Niitä tippui etenkin viimeisenä olleella radalla. Myös keinua täytyy tehostaa koska saimme muutaman kerran lähes lentokeinun ku koiralla on niin kiire eteenpäin. Täytyy toivoa et päästäis jossakin vaiheessa hyppytekniikka kurssille missä saataisiin ohjeet noihin perustekniikan treenaamiseen.

Tänään kävin pihalla tekemässä tokoa koskapa pääsimme tokokisoihin 9.10 ja silloin pitäisi liikkeiden olla huippuunsa viritettyjä. Aloitimme noudolla ja etenkin käskyn odottamisella. Hienosti nouti ja palautuksetkin olivat hyviä joskaan eivät täydellisiä. Malttoi myös luovutuksen jälkeen istua ja odottaa vapautusta.

Seuraavana hyppy tämä suorastaan loistava jopa lopun perusasento oli suora ja oikeassa paikassa. Tämän jälkeen liikkeestä seiso ja maahan. Molemmat oikein hienot joten en uusinut kumpaakaan. Sitten kaukot. Nyt se taas jumi ja viereen palatessa ei pysynyt maassa. Huomasin että Nuka otti häiriötä viereisestä hyppyesteestä joten siirryimme kauemmaksi ja johan onnistui. Viereen palaamista täytyy nyt tosissaan harjoitella ennen kisoja koska se tulee ainakin kolmessa liikkeessä (koiran ollessa maassa). Viimeiseksi tietenkin stoppi. Oli oikein hyvä vaikkakin alkuosan vauhti oli hidas mutta pysähtyi heti ja liikutti vain toista etutassua. Jännitys kasvaa toivottavasti saataisiin edes jonkun moinen tulos tuolta Kiikon kokeesta ja mielellään vielä ykköstulos.