Viime viikon agitreeneistä ei mitään kerrottavaa kun menivät aivan penkin alle. Agissa tehtiin suoraa ja tuo koira ei lähteny mihinkään jäi vaan mulle räkyttämään... Huoh

Maanantain tokossa; tehtiin erilaisia seuraamisharjoituksia, luoksetuloja ja jättäviä.

1. Luoksetulo; Se osaa sittenkin. Tuli hienolla vauhdilla ja vielä oikeaan paikkaan (jos pilkkua viilataan niin hieman vinoon)

2. Luoksetulo pysäytyksellä; Sujuu hyvin ainut että annan vielä lisäapua vartalolla. Nuka on hyvin sisäistänyt et palkka tulee aina sen takaa näissä harjoituksissa.

3. Seuraamista sivuaskelissa oikealle; Nuka oli ensin koko ajan vinossa, välillä jopa ihan poikittain ja aattelin et ei tästä tuu yhtään mitään. Minna neuvoi ottamaan hieman takaviistoon ne askeleet aluksi ja sitten lähti sujumaan

4. Perusasentoja vasemmalle kääntyen; Nämä sujui yllättävän hyvin ja takaosakin löytyi loistavasti lopussa.

5. Peruuttaminen; Nuka kääntyi koko ajan vinoon. Saatiin neuvoksi et käännyn koko ajan ja heti alkoi suoristuminen.

6. Seurautettiin kahdeksikkoa; Ensin iso ja sitten aivan pieni. Tosi mukavaa ja seuraamisessa oli jopa keskittynyt käsillä olevaan tehtävään eikä siihen et mitä muualla tapahtuu tai siihen että yritetään tehdä 200-kertaisesti.

7. Suoraan seuraaminen lelujen ja herkkujen ohi; Nyt oli oikein mukavan näköistä seuraamista, hieman ehkä seilaa sivusuunnassa mut tosi vähän. Eka itse lelujen puolella ja sit koira lelujen puolella kummassakaan ei ollut ongelmia.

8. Seuraaminen lelujen välistä; Kontakti tippui lelujen kohdalla mut seurasi kuitenkin ihan ok.

9. Jättäviä sikinsokin. Seisominen ja maahanmeno tosi kivoja. Istuminen kaipaa vielä käsiapua. Tässä vaiheessa Minna höysti meitä kisaamaan ja tänään yritän saada koepaikan 14.11 pidettäviin kokeisiin. IIK!

10. Liikkeestä maahanmeno liikkuroituna. Ainut ongelma on sieltä maasta ylös nousu. Tokalla kerralla nousi yhdellä käskyllä.

Tiistain agiliitelyt; Mennessä ajattelin et mitähän tästäkin tulee. Tehtiin taas rataa pikku pätkissä. Meillä oli keinu ja puomikin "radalla". Aloitettiin keinutreenillä; ensin kiinni lyhyessä remmissä, sitten pitkässä remmissä ja viimein irti; Irti ollessa kaahotti kauheesti mut sievästi kuitenkin eteni laskukohtaan. Puomin alasmeno kontakti on parantunut huimasti. stoppaa tosi hyvin ja ei niin paljon enää kyttää mua. Pitäis vaan saada itelle ainakin A ja puomi. Jos vaikka veronpalautuksista jättäis sen verran et sais ostettua värkit ja sit värkkäis molemmat tohon pihalle.

1. putki-keinu. Itse sähläsin sen keinun kanssa mut kun ite rauhotuin niin keinukin sujui hyvin.

2. putki-keinu-putki. Taas pientä sähellystä keinulla mut putkeen meni sit hyvin.

3. hyppy-hyppy-rengas. Tämä oli oikein mukava ja Nuka hakee renkaan tosi kivasti. miinuksena tiputti toisen hypyn riman.

4. putki-hyppy-puomi. Tosi mukava pätkä ja Nuka toimi kivasti.

5. hyppy-putki-(sama ku 1)hyppy-hyppy-pituus-hyppy. En millään meinannu saada Nukaa irtoamaan putkeen ja tuli sit 2 hypystä ohi. Pituudesta sujui kuin tanssi.

6. hyppy-hyppy-rengas-putki-hyppy-(valssi)hyppy-putki. Tämä sujui kivasti vaikkakin rimoja tuli alas. Nuka ei vaan malta keskittyä vaan ´paahtaa menemään tuhatta ja sataa.

7. Viimeisenä pitempi rata eli hyppy-hyppy-rengas-putki-hyppy-putki-hyppy-pituus-hyppy. Alkupätkä radasta tosi huippu Nuka kuunteli ja toimi ajatuksen voimalla. Loppupätkä oli kouhkaamista mut silti jees. Lopussa tuli rimat alas.

Nukan kanssa alkaa agilityssä niin sanottu jäähykausi -ei palkkaa -ei estekäskyjä (ainoastaan kontakteilla alas ja keinulla sooh) tämä siitä syystä et kierroksia on saatava alas jotta tullaa molemmat radalta vahingoittumattomina pois ja lisäksi saatais rimat pysyyn ylhäällä kun tuo idiootti kirmaan niin tajutonta vauhtia ettei muista oikein hypätä. Nyt meille itse asiassa tulee taukoa ku oottelen sen juoksut ja sit vasta ilmoittaudun seuraavalle kurssille. Minnan mielestä meidän ryhmästä kaikki voisivat mennä jo valmennuksien puolelle ja tätä täytyy nyt sitten miettiä...