Sairasloma saatiin kärsittyä vaikka ei tuo bortsu oikein halunnut sairastaa. Kaikki on sen osalta kunnossa ja päästään kuin päästäänkin Oulun näyttelyihin.

Eilen käytiin ekalla tokovalmennustunnilla. Meitä oli vain kaksi koirakkoa joten oli aikamoiset tehotreenit. Minna kyseli kisatavoitteita ja mä tietysti että marraskuussa olis tarkoitus korkata alo-luokka, johon Minna meinasi että kyllä tuo koira alkaa olla jo kisavalmis. Hyvin se tekee mutta seuraamisessa on kehitettävää ja paikallaolossa en luota tarpeeksi tuohon koiraan mutta katsellaan miten hommat etenee. Sitten itse treeneihin...

Ekaksi otettiin seuraamista (suoraan) leikkien ja oikein kierroksia nostattaen. Nuka teki ihan hyvin aika monta pätkää ja kun näytti että väsyy ja muu rupeaa kiinnostamaan enemmän niin otettiin tauko.

Sitten oikealle ja vasemmalle käännöksiä. Itse käännyn liian vauhdikkaasti jolloin Nuka ei ehdi reagoida ja jää jälkeen kun tein käännökset rauhallisemmin sain ihan hyviä suorituksia. Nyt ei edes edistänyt joten en vasemmalle käännöksissä edes törmännyt sen kanssa.

Sitten treenattiin meidän inho-liikettä noutoa. Tehtiin kahdella ohjatun kapulalla heitto-kehutaan ja houkutellaan tykö-heilautetaan uutta ja heitetään se-sama alusta. Tässä Nuka oli ihmeen hyvä toi kapulan mulle KÄTEEN asti. Minä ihmeissäni et oho se osaa sittenkin. Sitten pitämistä Nuka ei vaan halunnut koskea kapulaan käänsi päätä pois. Liikumaton kapula on täysin nolla ja siihen ei kiinnitetä huomiota. Liikuttelin Minnan ohjeiden mukaan sitä kapulaa ja yllätys oli iso kun muutaman kerran jälkeen tuo rupesi nostamaan mulle paikallaan olevan kapulan suoraa käteen joten jatkamme tämän treenausta ja toivottavasti saadaan lisättyä se istuminen (luovutusasento) siihen kapulaan.

Liikkeestä seisomista ja maahanmenoa sekä uutena liikkeestä istuminen. Seisominen ja maahanmeno tosi kivoja ehkä hitusen olisin kaivannut vauhtia maahanmenoon (viilausta). Nuka ei edes sekoittanut liikkeitä vaikka tehtiin ne sillä tavalla et joka toinen oli maahan ja joka toinen oli seiso. Liikkeestä istumista en ole aikaisemmin tehnytkään. Ihan kivasti vaan näytti sekoittavan sivulle tuloa kun en meinannut päästä eteenpäin mut treenataan tätäkin jo nyt.

Sitten kokeiltiin idioottirinkiä. Nuka teki liikkeet hyvin ja seuraaminen oli tiivistä ja erittäin innokasta. Ihmeesti se on tuo koira kehittynyt nyt pitäis vaan itse luottaa tuohon koiraan enemmän. Koko tunnin se oli irti ja ainoastaan muutaman kerran yritti mennä Paavoa moikkaamaan ja Minnan perään.

Viimeisenä liikkeenä oli ruutu. Nukan kanssa ollaan yksi ruutu tehty ja se ei oikein hahmota sitä vielä. Meni kuitenkin sinne ihan hyvin sain maahan ja tuli vielä seuraamaan oikein hyvin- Paljon kehuja ja nakkia pikkukoiralle.

Kokonaisuudessaan erittäin hyvät ja onnistuneet treenit. Nyt täytyy jatkaa treenailua ja lauantaina käydään sitten misseilemässä ja ensi viikolla mennään paimentamaan.