Tullut hieman taukoa kirjoitteluun. Viime viikolla ei tullut oikeastaan hirveästi treenattua. Hirvittävästi oli tekemistä ja itellä jotenkin nuutunut olo koko viikon. Syykin selvisi eilen kun kuumemittari hehkui punaisella. Liekkö ollut kuumetta jo aikaisemmin. Meillä oli pääsiäisvieraita ja mukavaa oli niin koirilla kuin ihmisilläkin. Varsinkin vanha jasu-ladyllä; kun vihdoin saatiin se to sisälle se valloitti Ukon petin ja siinä kölli seuraavaan aamuun asti. Ei meinannut ensin edes kotiin lähtä ku oli niin hyvä paikka. Nukalla tuntu olevan vauhtia vaikka muille jakaa ku niin vähän ollaan sen tehty, ei se silti paikkoja ruvennu hajottaan. Ukko huokas helpotuksesta kun vieraat vihdoinkin lähti ja sitten kölli tyytyväisenä sohvalla.

Nukan kanssa käytiin sunnuntaina paimenessa. Eka setti meni ihan pipariksi ku ohjaaja taas mokaili ihan totaalisesti; väärään suuntaa ja vauhtia vaan lisää. Toinen oli jo aivan huippu pätkä, Nuka kuunteli ohjeita ja kulki matalana (joskin häntä aika ylhäällä) ja ennen kaikkea rauhallisen hölkkä tahtiin. Aivan super koira. Viimeisenä otettiin poispäinajoja ja ihan kohtuullisesti nämäkin menee mutta tässä huomasi jo että Nuka alkoi väsyä ja oli hieman hämillään. Ihan tosi jees treenit ja koirakin on vielä aika nuori. Mitähän me saadaan aikaan jos kehitys on näin hyvää...